Vääristeletkö asioita, Aku Kopakkala ?

Aku Kopakkala on psykologi, joka tuli (taas) julkisuuteen keväällä -14 saatuaan potkut lääkärikeskus Mehiläisestä esiinnyttyään tv:ssa, missä hän puhui Käypä hoito-suositusta arvostellen. Kopakkalan mukaan hän sai potkut yhden esiintymisen perusteella, mikä herätti ihmisissä sympatiaa ja huolta sananvapaudesta.  Hän jätti mainitsematta aiemmat lehtikirjoittelunsa (esim 2009) ja tv-esiintymisen ajankohtaisohjelmassa 2011. Jos autokorjaamoketjun johtavassa asemassa oleva työntekijä vuodesta toiseen valheellisesti ja huomautuksiin reagoimatta jankuttaisi että suurin osa ketjun työntekijöistä itse asiassa ei huolla vaan rikkoo autoja, niin mikä olisi yhtiön johdon velvollisuus? Vuonna 2011 tv-ohjelman käsittely mediassa oli mielenkiintoista: Kaksi samanikäistä miestä, joista toista luonnehdittiin innostuneesti ”vuosia masennusta tutkineeksi henkilöksi, joka valmistelee väitöskirjaa aiheesta”. Yhtään tieteellistä julkaisua ei ole vieläkään tietääkseni ilmestynyt. Tällainen henkilö kuulostaa toki paljon vakuuttavammalta kuin toinen mies: ”Professori (2004-), psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Erkki Isometsän (-59) tieteellinen tuotanto käsittää väitöskirjan -94, 192 alkuperäisartikkelia ja 112 muuta tieteellistä julkaisua, ja hän on ohjannut 16 väitöskirjaa. Web of Science’ssa hänellä on 213 julkaisua ja 6 259 siteerausta. Viime vuosien aikana Isometsä on tehnyt tieteellistä yhteistyötä muun muassa Lontoon King’s Collegen sekä Oxfordin, Columbian ja Maastrichtin yliopistojen kanssa” (nykyiset tiedot). 

Kopakkala tuo esille eri yhteyksissä, että masennuksen ja skitsofrenian hoidossa lääkkeet ovat turhia sekä haitallisia, ja hän vastustaa diagnostiikkaa (www.mielitieto.info / Psyyken pulmien luokittelu). Jos olisin epäluuloon taipuvainen, niin voisin ajatella, että noin päästään siihen, ettei psykiatrejakaan tarvita, vaan mielenterveyshoidon johtoon nousee ...? Kun siis johtopäätökset ovat nämä, niin miten sitten niihin päästään? Tässä muutama räikeä esimerkki: 

Hänen mukaansa  masennusta pidettin ennen itsestään paranevana vaivana, joten lääkehoito on turhaa ja haitallista. (Hän kuitenkin tarjoaa tälle itsestään paranevalle vaivalle välillä lyhytterapiaa hoidoksi). Lisäksi hänen mukaansa lääkkeet ovat haitallisia ja mm aiheuttavat sivuvaikutuksena kaksisuuntaista mielialahäiriötä (maanis-depressiivisyyttä) ( www.mielitieto.info). Hän tukeutuu väitteessä mm psykiatrian historian suurimman nimen, Emil Kraepelinin (1855-1926), teoksiin. Kraepelin toi järjestystä mielisairauksien moninaisuuteen 1800-luvun lopulla ehdottaen, että ne jakautuvat kahteen suureen pääluokkaan, dementia praecoxiin (myöhemmin nimetty skitsofreniaksi) ja maanis-depressiiviseen sairauteen, johon hänen luokittelussaan kuului myös pelkkä vakava masennus. Hänen mukaansa niiden keskeinen ero liittyi sairauden kulkuun. Dementia praecox (skitsofrenia) eteni nimensä mukaansa yleensä taantumiseen, maanis-depressiivinen potilas tuli usein oireettomaksi, kunnes sairaus uusi. Maanis-depressiivisyys oli tunnettu toki jo aiemmin, eri nimillä (esim Chiarugi ”On Insanity” 1794). Kraepelinin teoksien englanninkieliset painokset Dementia praecox And Paraphrenia (1919) sekä Manic-Depressive Insanity And Paranoia (1921) voi ladata ilmaiseksi sivustolta www.archive.org, ja katsoa mitä hän kirjoittaa. Hän esittää jälkimmäisessä teoksessa kaavioin eri potilaiden sairaudenkulkua. Tosiaankin toipumista tapahtuu, Fig 26 kuvaa vain yhtä ainoaa masennusjakso, kesto oli tosin lähes 15v.  Fig 35 kuvaa henkilöä jolla oli 26v iässä 3v mittainen masennus, 52v iästä alkaen 6v maanis-depressiivistä oirehtimista. Fig 38 kuvaa henkilöä jolla oli 65v iästä lähes 6v mittainen masennus, sitten mania. Fig 31 mania, joka kesti yli 23v.  ”Poikkeuksellisen voimakas taipumus itsemurhaan on erittäin tärkeä huomioida” (s. 87). Huoli itsemurhasta masennukseen liittyen on sama edelleenkin, ja maanisilla potilailla tapahtui ennen lääkkeiden aikaa myös uupumiskuolemia. Itsemurhat ovat väestössä lähes puolittuneet, ja niiden vielä suurempi väheneminen vankiloissa osoittaa, ettei syynä ole esim. kännyköiden yleistyminen. Vähenemä on myös suurin niissä maissa, joissa lääkkeideen käyttö on eniten lisääntynyt. Lääketutkimukset eivät placebokontrolloitujen osalta voi tavoittaa tätä itsemurhia vähentävää vaikutusta. Lisäksi lääketutkimuksiin kelpaa vain murto-osa potilaista, psykiatrian arki on jotaain muuta. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on siis ollut ennen lääkkeitä, ja joskus se tulee esille vasta vuosien/ vuosikymmenien masennussairastamisen jälkeen. Masennuksella on hyvä taipumus jossain vaiheessa korjaantua, jos olosuhteet ovat otolliset, silti 10-20%/ masennusjakso pyrkii kroonistumaan.

Kopakkala hoitaisi skitsofreniaa lääkkeittä. Hän väittää 100v sitten skitsofrenian ennusteen kohentuneen huomattavasti, kun joukosta osattiin erottaa virusperäisestä aivotulehduksesta kärsivät. Kuten edellä totesin ennuste erotti Kraepelinin mukaan skitsofrenian ja maanis-depressiivisyyden toisistaan. Skitsofreniapotilailla oli huono ennuste, he ”dementoituivat”. Erilaista lääkkeetöntä hoitoa skitsofrenian hoidossa käytettiin 1900-luvun alkupuoli, kyseessä ei ole siis mikään uusi ajatus. Vuosikymmenien mittaan skitsofrenia-diagnoosin rajat ovat vaihdelleet tiukemmin rajaavasta kaikenlaisia psykoosiin vivahtavia tiloja sisältäväksi, kuten Yhdysvalloissa 60-luvulla. Samalla ennuste on vaihdellut, löyhin kriteerein mukaan mahtuu mm kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, monimuotoisista traumaperäisistä oireista kärsiviä ja persoonaltaan epävakaita potilaita. Kopakkala viittaa innostuneena Keroputaan malliin, jossa ”lääkkeitä käytetään vähän”. Tilastojen mukaan alueella käytetään kuitenkin psykoosilääkeitä kuten muuallakin, mutta kalliimpia kuin naapurialueella. Keroputaasta ja Kopakkalasta tarkemmin kts: Lauerma Hannu ”Hyvän kääntöpuoli” https://books.google.fi/books?id=2TVZAwAAQBAJ&pg=PT170&lpg=PT170&dq=Lauerma+Kopakkala&source=bl&ots=X1q-xfRZvz&sig=JcxOJP-5Hr2pN4xeh7idp4jSfi0&hl=fi&sa=X&ei=6qAfVauSEIWcsAG9-oMQ&ved=0CEUQ6AEwBzgK#v=onepage&q=Lauerma%20Kopakkala&f=false . Keroputaan alueella on tietääkseni myös tavallista vähemmän kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnooseja. 

Skitsofrenialääkkeiden haitallisuudesta kirjoittaessaan Kopakkala nojaa nykyiseen suureen auktoriteettiin, Nancy Andreaseniin. Hänen Kopakkala antaa ymmärtää päätyneen näkemykseen, ettei aivojen vaurioituminen johdukaan sairaudesta, vaan annetun lääkityksen määrästä. Tässäkin jätetään oleellisia asioita sanomatta. Andreasen toteaa, että jo sairastuessaan, ennen lääkehoitoja, potilailla on aivoaineen katoa, mutta myöhemmin käytettyjen lääkkeiden määrä vaikuttaa lisäkatoon ( http://now.uiowa.edu/2013/09/how-schizophrenia-affects-brain ). Toisaalta lääkehoito saa aivot toimimaan esim otsalohkojen osalta normaalimmin, eivätkä pienet erot aivojen koossa yleensä edusta solukuolemaa, vaan saattavat suorastaan osoittaa synaptisten yhteyksien muuttumista normaaliin suuntaaan. Ensipsykoosin lääketieteellinen hoito vähentää psykoosiin liittyvän henkirikosriskin viidestoistaosaan. ”Skitsofrenia on traaginen sairaus, koska se alkaa tyypillisesti varhaisella iällä, aiheuttaa vakavaa toimintakyvyttömyyttä ja jatkuu pysyvästi. Pieni prosentti skitsofrenia-potilaista pärjää hyvin ja toipuu lähes täysin ensimmäisen sairausvaiheen jälkeen, mutta suurimmalla osalla on vaikeita sosiaalisia ja tunneperäisiä ongelmia lopun ikää” ( http://schizophrenia.com/research/andreasen.htm ). Skitsofrenia on aivoille haitallinen sairaus ja jo ennen lääkehoitojen aikaa siihen liittyi osalla potilaista psyykkisen kapeutuneisuuden lisäksi vaikeitakin neurologisia liikehäiriöitä, joiden määrää suuret lääkeannokset myös voivat lisätä. Viime vuosikymmeninä lääkeannoksissa on pyrittykin mahdollisuuksien mukaan pieniin määriin, ja uudet lääkkeet ovat tässä mielessä vanhoja, vahvoja dopamiini-salpaajia, turvallisempia.

Aloitimme Akun kanssa psykologian opinnot syksyllä -77. Jatkoin opintoja seuraavaan kevääseen, vaikkakin vaihdoin lääketieteelliseen 1978 alussa (Ei, en vienyt keneltäkään opiskelupaikkaa, sinä vuonna otettiin yksi ylimääräinen opiskelija). Aku tietääkseni valmistui psykologiksi -94, mutta suosittelijansa (Jukka Kivistö, akukopakkala.fi ) mukaan veti psykoterapiaryhmiä jo 80-luvulla. Samaa hän on tehnyt myöhemminkin, lisäksi hän on opettanut lyhytpsykoterapiaa. Hän ei ole tietenkään laillistettu psykoterapeutti, saati psykoterapiakouluttaja.

Miksi Kopakkala toimii näin? Jotain viitettä asiaan antanee hänen kommenttinsa Psykologiliiton sivuilla vaaleihin liittyen: ”Suomessa syntyy hyviä malleja sosiaali- ja terveysalalla, vaikkapa Keroputaa psykoosien hoidossa ja Vamos nuorisotyössä. Ne eivät kuitenkaan yleisty. Eivät myöskään omat Mehiläisessä kehittämäni toimintatavat masennus- ja skitsofreniahoidossa”. Kukapa ei haluaisi olla uranuurtaja omalla alallaan...

Taustahahmoja:

Goetzche Peter: Lääkäriksi v-84 valmistunut sisätautilääkäri PG on valmistumisensa jälkeen toiminut kymmenkunta v sairaaloissa -95 asti, ilmeisesti sitten Pohjoismaisen Cochrane -keskuksen johtajana, ja 2010 alkaen Kliinisten tutkimusten suunnittelun ja analyysin professorina. Hän ei siis välttämättä ole hoitanut yhtään masennuspotilasta, vaan väitteet perustuvat tutkimuksien tutkimiseen. Hänenkin esittämäänsä huoleen lääketehtaiden tutkimustulosten peittelystä on helppo yhtyä, mutta hänen käsitykseensä psykiatrian toiminnasta ei. Hän väittää mm että ssri-masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, placebo-vaikutus on kovin pieni, ja mammografia-tutkimuksista pitäisi luopua rintasyövän seulonnassa ( http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_C._Gøtzsche ). Goetschea kannattavat vetoavat hänen professoriuteensa, Cochrane-keskusten arvovaltaan ja tieteeseen. He sivuuttavat sen, että kansainvälisen Cochrane-keskuksen tulokset tuovat esille lääkehoidon tehokkuutta ( http://onlinelibrary.wiley.com/cochranelibrary/search ). Jostain syystä Tanskan Cochrane-keskuksen yhteystietoja ei ole enää kansainvälisen keskuksen sivuilla... Goetsche vaikuttaa olevan Kopakkalan tärkeimpiä innoittajia (ja Akun jutut Goetsche-käännöksiä) , mutta placebo-vaikutuksesta Kopakkala ei sano mitään. Hänhän selittää masennuslääkkeiden vaikutuksia placebolla, ja kliinistä työtä tekevien on vaikea olla näkemättä placebon tärkeää vaikutusta kaikessa hoitotyössä. Tässä vaikutusvaltaisen lääketieteellisen aikakausilehti Lancetin kommentti keskustelusta: http://www.behaviorismandmentalhealth.com/wp-content/uploads/2014/06/PIIS2215036614702329.pdf

Whitaker Robert: Amerikkalainen toimittaja, jonka kirja Anatomy of an Epidemic voisi ensi vilkaisulla olla vakavamminkin otettava, hänhän on tutkinut psykiatriaa peräti 1.5v ennen kirjan kirjoittamista. Johtopäätökset ovat kuitenkin yksioikoisia ja vääriä: Psykoosilääkkeiden markkinoilletulo ei ole vaikuttanut potilaiden ennusteeseen sairaalatilastojen ja eläkkeiden perusteella ( http://en.wikipedia.org/wiki/Anatomy_of_an_Epidemic ). Yhteiskunta ja hoitokäytännöt ovat muuttuneet 50-luvulta paljon, niin Yhdysvalloissa kuin esim Suomessa. Ne vaikuttavat ihmisten hoitoon ja elämään sinänsä, esim Intiassa skitsofrenian vuoksi eläkeellä olevia ihmisiä on paljon vähemmän kuin länsimaissa... Skitsofrenian ennusteen muutos Yhdysvalloissa 40-60-luvuilta nykyaikaan liittyy myös psykoanalyyttisen sairaalapsykiatrian lähes puoli vuosisataa kestäneen valtakauden väistymiseen. Sen myötä psykiatrinen diagnostiikka oli päässyt retuperälle, ja esim maanis-depressiivisyys paikoitellen jopa kadonnut, skitsofrenian ylidiagnostiikan myötä (Shorter Edward: Psykiatrian historia).

Suosittelijoita: Kopakkalaa Eduskuntaan on suosittelemassa joukko ihmisiä hänen nettisivullaan. Vakuuttava puhuja saa helposti maallikot mukaan, mutta ammatti-ihmisillä on ammattieettinenkin velvollisuus tietää, minkä puolesta liputtavat. Joukossa on lääkäreitäkin, joista osa on, yllätys yllätys, tehnyt pitkän uran esittämällä yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiinkin ongelmiin.

- pari omaa juttuani, jotka kertovat psykiatrian vaikeammista aiheista: Hietanen S, Henriksson M, Leppävuori A. Katatoninen oireyhtymä. Duodecim 1996;112:1989. Hietanen S, Henriksson M. Kiihtynyt psykoottinen potilas. Duodecim 2002;118:279-84.